Mopoauton turvallisuudesta monenlaista tietoa
Mopoautojen tilastotietoja voi tulkita eri tavoin. Liikenneturva pyrkii tuomaan esiin eri liikkumismuotojen todelliset riskit. Autoilijoiden on hyvä muistaa, että mopoauton ratin takana on usein nuori ja kokematon kuski.
Liikenneturva ei lähtisi kutsumaan mopoautoa tieliikenteemme turvallisimmaksi ajoneuvoksi, pelkkien kuolemaan johtavien onnettomuuksien tilastotietojen perusteella. Vuonna 2009 mopoautot olivat mukana yli 160 onnettomuudessa. Luku on varsin suuri verrattuna mopoautojen alhaiseen määrään. Liikenteen turvallisuusviraston tietojen mukaan mopoautoja on Suomessa noin 3 000 kappaletta.
Samanaikaisesti teillämme liikkuu noin 250 000 mopoa ja yli 2,5 miljoonaa henkilöautoa. Kun mopoauto rinnastetaan toiseen alle 18-vuotiaille sallittuun kulkupeliin, eli mopoon, vertaillaan siis kahta aivan eri suuruusluokan ajoneuvoryhmää.
Toisaalta tutkimusten mukaan mopo on vaarallisin ajoneuvo kilometriä kohti. Riski joutua mopolla vakavaan liikenneonnettomuuteen on moninkertainen henkilöautoon verrattuna. Vuonna 2009 tilastoitiin 11 kuolemantapausta ja yli 1100 mopo-onnettomuudessa loukkaantunutta. Mopojen turvattomuus tunnetaankin jo entuudestaan.
Tilastojen avoimuus on olennainen osa tilastoijan vastuuta. Liikenneturvan tilastoihin voi tutustua
Liikenneturvan tilasto-sivuilla.
Alhaiset nopeudet suojaavat taajamaliikenteessä
Mopoautojen ja henkilöautoja turvallisuutta punnitessa voisi olla hedelmällisempää verrata mopoautojen onnettomuuksia henkilöautojen onnettomuuksiin taajamissa. Tällöin nopeuden merkitys onnettomuuksien seurauksia verrattaessa tasoittuu. Myös ajettujen ajokilometrien määrä tulisi ottaa huomioon. Mitä enemmän ajetaan, sitä runsaampi altistus, eli mahdollisuus joutua onnettomuuksiin on.
Aikaisemmat tutkimukset henkilöautojen onnettomuuksista kertovat, että taajama-alueella liikennesääntöjä noudattaville autoilijoille sattuu hyvin harvoin kuolonkolareita. Siksi mopoautojen vähäiset kuolonkolarit eivät tule yllätyksenä. Alhaiset nopeudet suojaavat niin autoilijoita kuin mopoautoilijoitakin.
Mopoauton ratissa usein kokematon kuski
Liikenneturva korostaa, että liikenne on yhteispeliä. Aikuisilla on iso vastuu mopoautoilijoiden turvallisuudesta huolehtimisessa. Henkilöauton kuljettajien on hyvä tiedostaa mopoautoilijoiden kokemattomuus. Varoituskolmio mopoauton takana varoittaa paitsi poikkeuksellisesta nopeudesta usein myös kuljettajan kokemattomuudesta. Mopoautoilijan vanhemmat voivat edesauttaa turvallisen liikkumisen oppimista osallistumalla mopoautoilun harjoitteluun nuoren kanssa. Mopoautoilijan taas on tärkeä muistaa käyttää turvavöitä ja asettua ratin taakse päihteettömänä. Kaikkien on myös hyvä tiedostaa, että mopoauton kevyt alumiini- ja muovikorirakenne ei anna samanlaista suojaa kuin henkilöauton metallikuori.
» Tilaa uutiskirje