
Kaikkien tielläliikkujien on hyvä muistaa, että liikennevälineenä polkupyörä on yhdenvertainen ajoneuvo auton kanssa. Sen sijaan pyörätie ja muu tie eivät aina olekaan samanarvoisia kulkuväyliä. Sen verran epätietoisuutta kevyen liikenteen ja autoliikenteen välisistä säädöksistä on, että niitä näin pyöräilykauden alkaessa on syytä kerrata. Merkittävää on, että ajoneuvon kuljettajaa koskevat säännökset koskevat myös polkupyöräilijää.
Ajoneuvon paikka ajoradalla
Ajoneuvoa on kuljetettava niin lähellä ajoradan oikeaa reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista, kuitenkin muu liikenne ja olot huomioiden. Tämä säännös ei koske yksisuuntaisella ajoradalla ajamista.
Kun kuljettajan ajosuunnassa on vähintään kaksi ajokaistaa, hänen on yleensä ajettava eniten oikealla olevalla vapaalla ajokaistalla ja vältettävä tarpeetonta ajokaistan vaihtamista.
Väistämisvelvollisuus
Suurin osa pyöräilyonnettomuuksista tapahtuu taajamien risteyksissä. Siksi kaikkien osapuolien on välttämätöntä tuntea säännöt sekä noudattaa niitä. Ajojärjestysasiat ovat monille tienkäyttäjille epäselviä, koska polkupyöräilijää ei aina mielletä auton kanssa samanarvoiseksi ajoneuvoksi.
Silloin, kun polkupyörällä ajetaan ajoradalla, niin väistämissäännöt ovat samat, kuin muidenkin ajoneuvojen kuljettajilla:
-
Risteystä lähestyessään on kuljettajan noudatettava erityistä varovaisuutta. Hänen on väistettävä samanaikaisesti muuta tietä oikealta lähestyvää ajoneuvoa.
-
Risteyksessä kääntyvän ajoneuvon kuljettajan on väistettävä risteävää tietä ylittävää polkupyöräilijää, mopoilijaa ja jalankulkijaa.
Samoin se kuljettaja, joka muualla kuin risteyksessä, aikoo poistua ajoradalta tai muuten ylittää sen, on velvollinen väistämään tien reunaa käyttävää polkupyöräilijää, mopoilijaa ja jalankulkijaa.
Vasemmalle kääntyvän kuljettajan on aina väistettävä vastaan tulevaa liikennettä. Kuljettajan on aina väistettävä muuta liikennettä, jos hän on tulossa tielle
- pihakadulta,
- pihasta,
- pysäköintipaikalta,
- huoltoasemalta tai muulta vastaavalta alueelta taikka
- polulta,
- tilustieltä,
- muulta vähäiseltä tieltä tai
- moottorikelkkailureitiltä. -
Polkupyöräilijän ja mopoilijan on kuitenkin pyörätieltä ajoradalle tullessaan väistettävä muuta liikennettä.
-
Raitiovaunulle on risteyksessä annettava esteetön kulku.
Pysäyttämistä ja pysäköimistä koskevat kiellot
Ajoneuvoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä sellaiseen paikkaan eikä sillä tavalla, että siitä aiheutuu vaaraa tai että liikenne tarpeettomasti estyy tai häiriytyy.
Ajoneuvon pysäyttäminen ja pysäköinti on kielletty muun muassa:
-
jalkakäytävällä, suojatiellä ja pyörätiellä sekä viiden metrin matkalla ennen suojatietä tai risteävää pyörätietä,
-
alikäytävässä ja tunnelissa,
-
mäenharjalla tai näkyvyydeltään rajoitetussa kaarteessa ja näiden läheisyydessä,
-
sellaiselle pysäköintipaikalle tai -alueelle, jonka käyttämisestä on vahvistettu maksu eikä sitä ole suoritettu.
Poikkeuksia
-
Polkupyörän ja mopon saa pysäyttää ja pysäköidä jalkakäytävälle ja pyörätielle.
-
Muunkin ajoneuvon saa erityistä varovaisuutta noudattaen pysäyttää lyhyeksi ajaksi jalkakäytävälle tai pyörätielle ajoneuvoon nousemista, siitä poistumista, sen kuormaamista tai kuorman purkamista varten. Tämän edellytyksenä on kuitenkin se, ettei läheisyydessä ole käytettävissä muuta pysäyttämiseen sopivaa paikkaa ja pysäyttämiseen on pakottavia syitä.
Pysäytetty ajoneuvo ei kuitenkaan saa kohtuuttomasti haitata jalkakäytävällä ja pyörätiellä kulkemista. Kuljettajan on tällöin pysyteltävä ajoneuvonsa läheisyydessä ja tarvittaessa siirrettävä ajoneuvo paikkaan, jossa se ei häiritse muuta liikennettä.


