keskiviikko 23. toukokuuta
Muuta tekstin kokoa

OHITTAMINEN I

Ohittaminen on aivan normaali liikennetapahtuma, eikä siihen sinänsä liity sen enempää vaaratekijöitä kuin muihinkaan liikenteessä tehtäviin asioihin.

Turvallisuuden takeeksi on vain noudatettava yhteisesti sovittuja pelisääntöjä erityisen tarkasti, sillä ollaanhan ohitustilanteessa useimmiten vastaan tulevien käyttämällä ajoradan osalla.

Miltä puolelta ohitetaan

Edellä kulkeva ajoneuvo on ohitettava vasemmalta. Milloin edellä kulkeva kääntyy tai selvästi valmistautuu kääntymään vasemmalle, se on kuitenkin ohitettava oikealta.

Ohituskiellot

Ohituskiellot ovat ohittamisen perusasioita, joiden noudattaminen on välttämätöntä turvallisen ohituksen takaamiseksi. Tieliikennelaissa on kuusi erityistä ohituskieltoa, joista tässä kolme ensimmäistä.

Ohitus, johon käytetään vastaan tulevan liikenteen puolta, on kielletty:

  • näkyvyyden ollessa mäenharjan tai kaarteen vuoksi tai muusta syystä turvalliseen ohitukseen riittämätön,
  • jollei ohitukseen käytettävä ajokaista ole riittävän pitkälti vapaa ja esteetön turvalliseen ohitukseen sekä
  • jollei ohittaja ohituksen jälkeen vaaratta ja muuta liikennettä oleellisesti häiritsemättä voi palata jonoon.

Tarkkojen arviointien tekeminen on vaikeata

Ohitus, jossa käytetään vastaan tulevan kaistaa edellyttää riittävästi vapaata näkemää turvallisen ohituksen takeeksi. Kohtaavan ajoneuvon lähestyessä on ohitusaikeista syytä luopua, koska jokaisella ihmisellä nopeuden ja etäisyyden arviointikyky on puutteellista.

Yleistä on, että paikoissa, joissa näkyvyys on rajoitettu, tienpitäjä muistuttaa kuljettajaa huonosta näkemästä maalaamalla tiehen keltaisen sulkuviivan. Uusin keltaisella sulkuviivalla osoitettu ohituskielto koskee ohituskaistoja. Niiden kohdalla vastakkaisesta suunnasta lähestyvä ei saa käyttää kaistaa ohittamiseen.

Ohituksen on oltava harkittua. Jo ennakkoon on tiedettävä paluupaikka ohituksen jälkeen jonossa. Yleensä kaikki ne ohitukset, joissa omalle kaistalle palattaessa joudutaan jarruttamaan, ovat väärin ajoitettuja.



Ohituskielto.
Kaksipyöräisten moottoripyörien ja mopojen ohittaminen on sallittua


Ohituskielto päättyy