keskiviikko 23. toukokuuta
Muuta tekstin kokoa

LIIKENTEEN OHJAUS III

Tiemerkinnät

Tiemerkinnöillä tarkoitetaan maalaamalla tai muilla menetelmillä tienpintaan tehtyjä merkintöjä, joita käytetään joko yksin tai yhdessä liikennemerkkien kanssa liikenteen ohjaamiseen.

Keskiviiva

Keskiviiva on valkoinen katkoviiva, joka erottaa samalla ajoradalla vastakkaiset liikennesuunnat toisistaan.


Sulkuviiva on yhtenäinen ajokaistojen välissä oleva keltainen tai valkoinen viiva. Sulkuviiva on keltainen, kun se erottaa vastakkaiset ajosuunnat toisistaan ja muulloin valkoinen.

Ajoneuvo ei saa ylittää ajosuunnalleen tarkoitettua sulkuviivaa eikä ajaa sen päällä. Sulkuviiva on tarkoitettu ajoneuvon ajosuunnalle silloin, kun sulkuviivan vieressä sen oikealla puolella ei ole katkoviivaa. Milloin tällainen sulkuviiva on keltainen, ei ajoneuvo myöskään saa ajaa sen vasemmalla puolella.



Ajoradan reunaviiva

Ajoradan reunaviiva on yhtenäinen valkoinen viiva, joka osoittaa ajoradan reunaa. Reunaviivan jatke voidaan risteyksien ja ajoradasta erotettujen pysäkkien tai vastaavien alueiden kohdalla merkitä valkoisella katkoviivalla. Reunaviivan tehostamiseksi voidaan käyttää ääntä tai tärinää aiheuttavia rakenneratkaisuja.




Pysäytysviiva

Pysäytysviiva on yhtenäinen valkoinen tien poikkisuuntainen viiva. Sillä voidaan osoittaa paikka, jota ennen ajoneuvo on liikennemerkin tai liikennevalon mukaisesti pysäytettävä.