
Syksyllä 1934 yhdistyksen perustaminen oli jo lähellä toteutumistaan. Tuolloin tuli kuitenkin tietoon, että valtiovallalla oli omia suunnitelmia erityisen tapaturmientorjuntayhdistyksen perustamisesta. Tämä hanke toteutuikin vuoden 1935 syksyllä, kun perustettiin Tapaturmantorjuntayhdistys r.y. Sen toiminta kohdistui kuitenkin pääasiassa työtapaturmien torjuntaan. Vihdoin vuoden 1938 keväällä Tapaturmantorjuntayhdistys ehdotti Liikennekulttuurikomitealle, että se liittyisi liikennejaoksena yhdistykseen. Ja näin syntyi Talja. Nimi syntyi sanoista Tapaturmantorjuntayhdistyksen liikennejaos. Toukokuun 22. päivänä 1939 yhdistyksen liikenneturvallisuusneuvosto piti ensimmäisen kokouksensa. Tuo päivä on nimetty Liikenneturvan vuosipäiväksi.
Yhdistyksen talous perustui vuosina 1940 - 1951 pääosaltaan jäsenmaksuihin. Vaikka jäsenten lukumäärä kasvoi tasaisesti, ei se tarjonnut toiminnalle kuitenkaan vakaata pohjaa. Jäsenmaksuna saadut tulot vastasivat keskimäärin yhden toimihenkilön vuotuista palkkaa. Valtionapua yhdistys sai esimerkiksi 1940-luvun alkupuolella sosiaaliministeriöltä noin 5 % siitä, mitä jäsenmaksuina kerättiin. Vuonna 1950 tämän avun määrä oli noussut jo niin, että se oli 23 % tuloista.
Vuonna 1951 Taljan rahoitus saatiin vakaalle pohjalle. Tuolloin alettiin liikennevakuutusmaksun yhteydessä kantaa ns. liikenneturvallisuusmaksu, joka oli 2 % vakuutusmaksusta. Tällä tavalla kerätyistä varoista muodostui sen jälkeen pääasiallinen tulonlähde Taljan ja sittemmin Liikenneturvan toiminnalle. Suomen liikenneturvallisuustyön rahoitusta on pidetty kansainvälisenä malliesimerkkinä hyvästä järjestelmästä.
Rahoituksen vakaannuttua Taljan toiminta laajeni nopeasti. 1950-luvulla Talja toimi aktiivisesti liikenneturvallisuuden hyväksi kampanjoimalla, järjestämällä erilaisia kursseja, koulutustilaisuuksia ja tempauksia ja tekemällä kunnille liikenneturvallisuussuunnitelmia sekä kiinnittämällä huomiota ajoneuvojen turvallisuuteen.
Toimintojen laajentumisen yhteydessä 1960-luvulla Taljaan oli perustettu tilasto- ja tutkimustoimisto. Tällä luotiin edellytykset keskeisten liikenneturvallisuustoimenpiteiden vaikutusten tutkimiseen. Taljan aloitteesta ryhdyttiin Suomessa vuonna 1962 kokeilemaan nopeusrajoitusten vaikutuksia liikenneturvallisuuteen. Useamman vuoden aikana toteutetut kokeilut olivat alkulaukauksena sille laajalle ja voimakkaalle kritiikille, jonka kohteeksi Talja joutui 1960-luvun puolivälistä lähtien.


