tiistai 7. helmikuuta
Muuta tekstin kokoa

MENOSSA MUKANA



Tero ja Jarmo elivät muutama vuosi sitten aivan tavallista nuorten elämää. Kaikki muuttui kuitenkin kertarysäyksellä, kun kumpikin vammautui liikenneonnettomuudessa. Kokemastaan selviytyneinä he haluavat kertoa tarinansa ja tarjota vahinkonsa viisaudeksi muille nuorille.

 

Liikenteessä vammautuneet nuoret
MENOSSA MUKANA 

Liikenneturvan ja Invalidiliiton yhteistyönä aloittaman Menossa mukana -toiminnan taustalla oli huoli siitä, että nuoret muodostavat tieliikenteen suurimman riskiryhmän. Liikenneonnettomuuksissa on vuosittain kuollut keskimäärin yli 80  ja loukkaantunut noin 2800 15-24 -vuotiasta nuorta.

Liikenteessä vammautuneiden nuorten tarinat liittyvät nuoruuden menoihin ja kokeiluihin. Pyörätuolilla liikkumisen myötä nuorten elämä on saanut uusia piirteitä. Ajatukset ovat muuttuneet ja arvomaailma on mennyt uusiksi. Jälkeenpäin on tullut myös mietittyä, mitä auton tai moottoripyörän ratissa olisikaan voinut tehdä toisin. Tunneilla etsitään vastauksia muun muassa siihen, mikä kannustaisi nuoria välttämään riskejä liikenteessä.

Jarmo ja Tero ovat menossa mukana pyörätuoleilla ja kiertävät ammattioppilaitoksissa, lukioissa, yläasteilla ja varuskunnissa keskustelemassa nuorten kanssa siitä, mitä liikenteessä voisi tehdä toisin.

Menossa mukana -tilaisuudet on suunniteltu oppitunnin pituisiksi. Koululle tai varuskunnalle ei tule kustannuksia nuoren vierailusta.

Lisätiedot ja vierailupyynnöt:
Liikenneturvan aluetoimistot