tiistai 7. helmikuuta
Muuta tekstin kokoa
Liikennekasvatus » Lapset » Lasten liikenneturvallisuus

LASTEN LIIKENNETURVALLISUUS





Lasten kehityksen kannalta on tärkeää, että he voivat liikkua turvallisesti omassa lähiympäristössään. Sen varmistamiseksi tarvitaan sekä suojaa että ohjausta. Lapsia voidaan suojata liikenteen vaaroilta suunnittelemalla liikenneympäristö heille turvalliseksi sekä huolehtimalla lasten turvalaitteiden käytöstä.

Lisäksi on kiinnitettävä huomiota lasten liikennekasvatukseen sekä kaikille tienkäyttäjille suunnattuun tiedotukseen lasten ominaisuuksista liikenteessä. Liikenneonnettomuudet aiheuttavat vuosittain eniten lasten tapaturmaisia kuolemia.


Lasten liikenneonnettomuudet

Useimmiten vakavat onnettomuudet sattuvat lapsille, kun he ovat ylittämässä katua tai tietä. Yleensä onnettomuudet sattuvat lähiympäristössä, kotikadulla. Eniten liikenneonnettomuuksia sattuu lapsille kesäkuukausina.

Suuri osa lasten liikenneonnettomuuksista jää tilastojen ulkopuolelle. Monet sairaalahoitoa tai terveyskeskuskäyntejä vaativat liikenneonnettomuudet eivät näy tilastoissa. Vain poliisin tietoon tulleet lasten liikenneonnettomuudet raportoidaan virallisissa tilastoissa.

Lapsen valmiudet turvalliseen kulkemiseen kehittyvät vähitellen

  • Lapsen näkökenttä on kapeampi kuin aikuisella, ja siksi lapsen on vaikea havainnoida monimutkaisia liikennetilanteita oikein.

  • Lapsen voi olla vaikea kuulla, mistä suunnasta auton ääni tulee.


  • Lapsen on myös vaikea arvioida lähestyvän auton etäisyyttä ja nopeutta oikein.


  • Pieni koko estää lasta näkemästä esimerkiksi pysäköityjen autojen yli. Vastaavasti autoilijan on vaikea havaita lasta autojen ja istutusten välistä.


  • Lisäksi liikennetermit ja liikenteessä käytetyt symbolit ovat usein vaikeita lapselle.


  • Lapset leikkivät ja ovat impulsiivisia myös liikenteessä. Huomio voi yhtäkkiä kiinnittyä esimerkiksi kaveriin, jolloin liikenne unohtuu hetkeksi, ja lapsi voi juosta suoraan tielle. Lapsilla ei ole kokemattomuuttaan vielä selvää käsitystä liikenteen vaaroista. Lapset luottavat yleensä liikaa esimerkiksi autoilijoiden mahdollisuuksiin pysähtyä.


Paikallisuus keskeistä liikennekasvatuksessa

Lapsi oppii vanhemman antamasta mallista. Lapsen kanssa on jo mahdollisimman varhain hyvä keskustella turvallisista tavoista liikkua yhteisillä matkoilla vaikkapa kauppaan tai päiväkotiin. Vanhempien kannattaa käydä läpi lasten kulkureitit yhdessä lapsen kanssa ja huolehtia siitä, että lapsi ei liiku yksinään sellaisessa ympäristössä, jota hän ei hallitse.

Päivähoitopaikan ja koulun antama liikennekasvatus tukee vanhempien työtä ja aktivoi myös lapsia, vanhempia ja opettajia vaikuttamaan oman elinympä- ristönsä liikenneturvallisuuteen. Liikennekasvatuksen keskeisiä periaatteita ovat paikallisuus, toiminnallisuus ja jatkuvuus.


Turvalaitteiden käyttö
Lasten turvalaitteet estävät ja lieventävät vahinkoja onnettomuuden sattuessa. Autossa matkustettaessa on huolehdittava, että lapset ovat kiinnitettyinä asianmukaisesti heidän painonsa ja pituutensa mukaisiin turvalaitteisiin kuten turvakaukaloihin ja turvaistuimiin.

Pyöräiltäessä pyöräilykypärä suojaa lapsen päätä, ja polkupyörän lapsi-istuin estää lapsen jalkoja joutumasta pyörän pinnojen väliin. Pimeän aikaan heijastimet auttavat näkymään. Kiinteät vaatteissa olevat heijastimet säilyvät lapsilla parhaiten.


Ympäristöratkaisut vaikuttavat lasten turvallisuuteen ja terveyteen

Lasten kehitykselle on tärkeää, että he voivat tutkia lähiympäristöään ja laajentaa vähitellen elinpiiriään. Lapsille on varattava riittävästi leikkitilaa ja mahdolli-suuksia kulkea turvallisesti omassa lähiympäristössään.

Vaikka uudet asuinalueet pyritään suunnittelemaan mahdollisimman turvallisiksi, on kuitenkin mahdollista, että lasten tarpeita ei oteta riittävästi huomioon. Myös jo rakennettuja alueita voidaan parantaa lasten turvallisuuden kannalta. Esimerkiksi suojateiden, leikki-paikkojen ja paikoitusalueiden sijaintia voidaan muuttaa. Lisäksi voidaan rakentaa kevyen liikenteen väyliä, alentaa nopeusrajoituksia ja poistaa näköesteitä. Liikenteen ympäristöhaittojen vähentämiseen tulee myös kiinnittää huomiota, sillä lapset ovat erityisen alttiita liikenteen päästöille.

Jokainen voi vaikuttaa oman asuinalueensa turvallisuuteen. Epäkohtien tai puutteiden osalta kannattaa ottaa yhteyttä kunnan tekniseen toimeen. Lapsille turvallisessa ympäristössä on muidenkin mukava liikkua.


Muut tienkäyttäjät avainasemassa

Aikuisilla on liikenteessä vastuu lasten turvallisuudesta. Heidän tulee ottaa huomioon lasten vasta kehittymässä olevat valmiudet ja varautua myös yllättäviin tilanteisiin.

Riittävän alhaiset nopeudet asuinalueilla sekä päiväkotien ja koulujen läheisyydessä edesauttavat lasten huomaamista ja vaaratilanteiden välttämistä.