keskiviikko 8. syyskuuta
Muuta tekstin kokoa
Uutispöytä
21.07.2010

EU:lle uusi liikenneturvallisuustavoite


Euroopan unioni haluaa puolittaa liikennekuolemien määrän vuoteen 2020 mennessä. Riittävätkö keinot?


EU:n tieliikenteessä kuoli vuonna 2009 yli 35 000 henkilöä.  Tämä on 36 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2001, jolloin komissio ensimmäisen kerran asetti tavoitteen liikennekuolemien puolittamisesta. 
Uusi vuosille 2011-2020 tähdätty liikenneturvallisuusohjelma pyrkii parantamaan turvallisuutta muun muassa seuraavin keinoin:

• EU:ssa tulevat voimaan uudet säännöt, joiden mukaan yhä useammat ajoneuvot on varustettava mm. pakollisin kaistavahtijärjestelmin tai nopeudenrajoittimin.

• EU-rahoitusta annetaan vastedes ainoastaan tiehankkeisiin, joissa noudatetaan EU:n liikenneturvallisuussääntöjä.

• EU kehittää yhdessä jäsenmaiden kanssa yhteisen liikenneturvallisuutta koskevan koulutusstrategian.

• Liikenneturvallisuustoimissa kiinnitetään erityistä huomiota moottoripyöräilijöiden turvallisuuteen.
Vaikka liikenneonnettomuudet ovat vähentyneet viime vuosina muussa liikenteessä, moottoripyöräilijöiden kohdalla kehitys ei ole ollut yhtä hyvä. Vuosittaisista liikennekuolemista moottoripyöräilijöiden ja mopoilijoiden osuus on noin 17 prosenttia, vaikka heidän osuutensa kaikista tienkäyttäjistä on vain 2 prosenttia.

Hyvä tavoite, vähän keinoja

Eurooppalaista liikenneturvallisuutta edistävä ETSC, jonka jäsen myös Liikenneturva on, kritisoi tavoitteen toteutumiseen tarjottavia keinoja. Tavoitetta tukevien toimien riittävyys on sen mukaan kyseenalaista.

ETSC kritisoi komission esittämää suunnitelmaa uusien keinojen vähyydestä. Komissio ei tarjoa selkeää ”tie karttaa” joilla kunnianhimoinen liikenneturvallisuustavoite saavutettaisiin ja jättää käyttämättä monia helppoja tapoja säästää henkiä, kuten turvavyömuistuttimien asentaminen uusiin autoihin ja ajoneuvon nopeuteen vaikuttavien automaattisten järjestelmienkehittämisen. Tavoiteajan ollessa kymmenen vuotta myös hitaasti autokannan kautta tapahtuvat muutokset toisivat näkyvää parannusta liikenneturvallisuuteen. Lisäksi ETSC pahoitteli komission hampaattomuutta alkoholin ja liikenteen erottamisessa. ETSC olisi toivonut suunnitelman pitävän sisällään myös tavoitteen promillerajan yhtenäistämisestä 0,2 promilleen.

Suunnitelmassa on myös paljon positiivisia asioita. Komission esittämässä tavoitteessa painotettiin muun muassa yhä enemmän myös vakavien loukkaantumisien huomioonottamista liikenneturvallisuuden kehityksen mittarina.

Suomessa tilastotiedot onnettomuuksien seurauksista ja niiden vakavuusasteista ovat puutteellisia. Liikenneturva on tehnyt aloitteen tilastoinnin tarkentamiseksi vuonna 2008.