Mopokortin vaatimukset tiukkenivat 1.6.2011. Teoriakokeen lisäksi tulee suorittaa koulutus sekä mopolla käsittelykoe ja mopoautolla ajokoe liikenteessä.

Mopokortti

Mopon ajamiseen tiellä tarvitaan ajokortti. M-luokan ajokortti on pakollinen 1.1.1985 tai sen jälkeen syntyneille mopoilijoille, jos heillä ei jo ole moottoripyörän tai auton ajamiseen oikeuttavaa ajokorttia. Mopon kuljettamiseen ei vaadita ajokorttia, jos mopoilija on syntynyt ennen 1.1.1985.

Kevyen nelipyörän kuljettamiseen sen sijaan vaaditaan aina vähintään M-luokan ajokortti. Mopokortti oikeuttaa tiellä kuljettamaan kaksi- tai kolmipyöräisiä mopoja, joiden suurin sallittu nopeus on 45 km/h ja moottorin tilavuus enintään 50 cm. M-luokan ajokortin haltija saa lisäksi kuljettaa kevyttä nelipyörää eli mopomönkijää tai mopoautoa.

M-luokan ajokortti ei oikeuta kuljettamaan moottorikelkkaa tai traktoria. Pienitehoista, polkimellista mopoa, jonka enimmäisnopeus on 25 km/h, saa ajaa ilman ajokorttia. Kuljettajan tulee kuitenkin olla vähintään 15-vuotias.

Ajokortin hankkimiseen tarvittavat paperit

Ajokorttilupaa tulee hakea kirjallisesti asuinpaikkakunnan poliisilta. Ajokorttilupa on voimassa yhden vuoden.

Ajokorttiluvan hankkimiseksi tarvitset:

• ajokorttilupahakemuksen (saat hakemuksen autokoululta tai poliisilaitokselta)
• huoltajien kirjallisen suostumuksen (alle 18-vuotiailta)
• lääkärintodistuksen (enintään kuusi kuukautta vanha) tai nuorison terveystodistuksen (enintään viisi vuotta vanha)
• passikuvat (2 kpl)
• lomakkeen, jossa kysytään, onko sinulla entuudestaan EU- tai ETA-valtiossa annettua ajokorttia ja oletko ajokiellossa jossakin EU- tai ETA-valtiossa (saat lomakkeen autokoululta tai poliisilaitokselta)
• ajokorttilupamaksun kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaan (lupa maksetaan hakemusta jätettäessä)

Opiskelu mopokortin suorittamista varten 1.6.2011 alkaen

Ennen kuljettajatutkinnon suorittamista on osallistuttava M-opetukseen.

Opetusta järjestetään autokouluissa ympäri Suomea. Lisäksi koulutusta tarjoavat esimerkiksi jotkin yhdistykset. Mikäli yhdistys tms. haluaa antaa mopokoulutusta, sillä pitää olla mopokoululupa. Se on autokoululupa, joka on rajattu mopokorttikoulutuksen antamiseen. Voit suorittaa koulutuksen myös opetusluvalla.

M-kurssiin kuuluu vähintään kuusi tuntia teoriaopetusta sekä vähintään kolme tuntia ajo-opetusta. Näistä kolmesta ajotunnista vähintään yksi on käsittelyopetusta ja vähintään kaksi on ajamista liikenteessä. Mikäli suoritat koulutusta opetusluvalla, sinun pitää yhdessä opettajasi kanssa osallistua autokoulussa pidettävälle turvallisuustunnille ennen muun opetuksen aloittamista.

Ajokorttilain mukaan kuljettajaopetus autokoulussa saadaan aloittaa aikaisintaan kuusi kuukautta ennen kuin oppilas täyttää ajokorttia koskevan vähimmäisiän (M-kortissa 15 vuotta). Ajo-opetusta saadaan kuitenkin antaa liikenteessä vasta, kun oppilas on täyttänyt 15 vuotta.

Opetuslupa

Opetusluvan myöntää poliisi. Mopon opetusta voi opetusluvalla antaa 21 vuotta täyttänyt henkilö, jolla on ollut moottoripyörän ajokortti vähintään kolmen vuoden ajan. Opetusluvan hakijan ja oppilaan tulee olla saman perheen jäseniä.

(Jatkossa myös mopokortin haltija voi saada opetusluvan, kun mopokortti on suoritettu 1.6.2011 voimaan tulevien säännösten mukaan, kortti on ollut voimassa vähintään kolme vuotta ja opettaja on vähintään 21 vuotta täyttänyt. Perheenjäsenyysvaatimus poistuu 19.1.2013.)

Hakijan on ennen luvan hakemista suoritettava opetusluvan hakijan teoriakoe. Teoriakoe suoritetaan paikallisen tutkinnon vastaanottajan palvelupisteessä.
Opetuslupa oikeuttaa luvanhaltijan antamaan kuljettajaopetusta luvassa määrätylle henkilölle. Lupa myönnetään, jos hakija täyttää muut opetusluvan vaatimukset. Opetuslupaa ei myönnetä hakijalle, jota on pidettävä opetustehtävään sopimattomana liikennerikkomusten tai henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi.

Opetuslupa myönnetään enintään yhdeksäksi kuukaudeksi ja aikaisintaan kuusi kuukautta ennen kuin opetettava täyttää 15 vuotta. Ajo-opetusta liikenteessä saadaan antaa vasta, kun oppilas on täyttänyt 15 vuotta.

Opetuslupaopetusta täydennetään ammattiopetuksella. Opetuslupaopettajan ja oppilaan on ennen ajo-opetuksen aloittamista osallistuttava autokoulussa annettavaan mopon ja kevyen nelipyörän kuljettamisen turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä käsittelevään opetukseen yhden teoriatunnin ajan.

Myös mopoauto-opetusta voi antaa opetusluvalla. Opetuslupaehdot poikkeavat kuitenkin mopo-opetusluvan ehdoista. Esimerkiksi opettajan ikävaatimus on 25 vuotta.

Kuljettajantutkinto 1.6.2011 alkaen


Mopokorttia varten sinun on läpäistävä kuljettajantutkinto, joka sisältää kaksiosaisen teoriakokeen sekä käsittelykokeen mopolla tai ajokokeen liikenteessä kevyellä nelipyörällä. Tutkintoon pääsemisen edellytykset:

• 15 vuoden ikä
• poliisin myöntämä ajokorttilupa
• luotettava selvitys henkilöllisyydestä
• tutkintomaksu voimassa olevan hinnaston mukaan
• lain vaatima teoria- (6h) ja ajo-opetus (3h) pitää olla suoritettu

Teoriakoe

Teoriakoe suoritetaan tutkintotoimiston tietokoneella, joka opastaa, testaa ja antaa sinulle palautteen automaattisesti. Mopolla koulutusta suoritettaessa teoriakokeessa on 10 kysymystä ilman kuvia ja 15 kuvallista liikennetilannetehtävää. Kevyellä nelipyörällä koulutusta suoritettaessa teoriakokeessa on 10 kysymystä ilman kuvia ja kolmekymmentä kuvallista liikennetilannetehtävää.

10 kysymystä ilman kuvia

Tehtävät sisältävät kysymyksiä mm. mopon tai kevyen nelipyörän vakuuttamisesta, rekisteröinnistä, varusteista sekä liikennesäännöistä ja -merkeistä. Aikaa näissä tehtävissä on 30 sekuntia/tehtävä.

Liikennetilannetehtävät

Liikennetilannetehtävissä on valintasi mukaan mopoilijan tai kevyen nelipyörän kuljettajan näkökulmasta otettuja liikennetilannekuvia. Mopolla tutkintoa suoritettaessa väitteitä on viisi ja jokaisessa väitteessä on kolme kuvaa. Kevyellä nelipyörällä tutkintoa suoritettaessa väitteitä on kymmenen ja jokaisessa väitteessä on kolme kuvaa. Tehtäviin vastataan KYLLÄ tai EI.

Liikennetilannetehtävissä aikaa on käytettävissä 10 sekuntia/tehtävä.

Hyväksytyn teoriakokeen jälkeen voit varata ajan käsittely- tai ajokokeeseen.

Käsittelykoe mopolla 1.6.2011 alkaen

Mopon käsittelykoe koostuu kolmesta eri tehtävästä. Tehtävinä ovat hätäjarrutus, hidasajo ja portit. Hätäjarrutuksessa sinun tulee pysäyttää mopo 35 km/h nopeudesta enintään yhdeksän metrin matkalla hallitusti. Hidasajossa ajat 20 metriä pitkän ja metrin leveän radan läpi niin, että joudut hakemaan tasapainoa ohjauksen avulla. Porttien läpi sinun tulee kaarrella tasaisella 30 km/h nopeudella. Näiden tehtävien lisäksi joudut taluttamaan mopolla U-käännöksen.

Ajokoe liikenteessä kevyellä nelipyörällä 1.6.2011 alkaen

Kevyellä nelipyörällä suoritat ajokokeen liikenteessä. Ajokoe kestää 45 minuuttia. Tutkinnon vastaanottaja arvioi ajoneuvon käsittelyä, liikennetilanteiden hallintaa sekä ajamisen suunnitelmallisuutta.

Hyväksytyn käsittely- tai ajokokeen jälkeen tutkinnon vastaanottaja antaa väliaikaisen ajokortin, jolla saat ajaa mopolla yhden kuukauden ajan Suomessa.

Väliaikaisen ajokortin kanssa sinulla täytyy olla virallinen henkilötodistus aina mukana ajon aikana. Varsinaisen ajokortin saat asuin- paikkakuntasi poliisilta 2–3 viikon kuluttua.

Usein kysyttyä mopokorttiuudistuksesta

Katso video mopokorttiuudistuksesta

Katso M-ajokorttiluokan koulutusta antavat autokoulut
(lista päivittyy jatkuvasti, valitse ajokorttiluokka M ja Hae)
Autokoululiitto: Autokoulut

Lue lisää:
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi: Mopokortti
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi: Opetuslupa
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi: Oheislukemisto mopon tai kevyen nelipyörän opetuslupaa hakevalle
Liikenneturva, tietolehti: Mopokortti

Finlex: Ajokorttilaki
Finlex: Valtioneuvoston asetus ajokorteista


Lähteet:
Liikenne- ja viestintäministeriö, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ja Autokoululiitto