tiistai 22. toukokuuta
Muuta tekstin kokoa
Liikenneympäristö

Vaaranpaikkojen kartoitusTehtäviä


Liikenneympäristön vaaratekijät

Vaikka suurin osa liikenneonnettomuuksista johtuu inhimillisestä tekijästä eli tienkäyttäjien tekemistä virheistä, on liikenneympäristön kehittämisellä myös tärkeä rooli liikenneturvallisuustyössä. Liikenneympäristöön kuuluvat tiet, rakennukset ja muut kiinteät ihmisen rakentamat tai luontoon kuuluvat asiat. Näillä on usein merkittävä vaikutus liikenneturvallisuuteen.

Esimerkiksi vaihtelevat sääolosuhteet tekevät samasta tieosuudesta täysin erilaisen turvallisuuden kannalta. Talvella on usein vaarallisempaa kuin kesällä, jolloin tiet ovat sulia ja valoisaa on lähes läpi yön. Lisäksi rakennukset, aidat, mäet ja tienmutkat aiheuttavat näkemäesteitä tienkäyttäjille. Oppilaiden koulumatkalla saattaa olla myös vaarallisia tienylityksiä, joihin tulisi saada liikennevalot, alikulkutunneli tai vähintään suojatie.