Tasoristeysten turvallisuus

2012
Rautatien tasoristeys on paikka, missä tie ja rautatie risteävät samassa tasossa. Ennen risteystä sijaitsevat liikennemerkit kertovat, onko taso-risteys puomillinen vai puomiton ja yksi- vai useampiraiteinen.


Rautateillä on 2000-luvulla sattunut vuosittain noin 50 tasoristeysonnetto-muutta. Viimeisten kuuden vuoden aikana tasoristeysonnettomuuksissa on vuosittain keskimäärin kuollut 8 ja loukkaantunut 21 ihmistä. Saman verran ihmisiä kuolee vuosittain mopo- ja hirvieläinonnettomuuksissa.

Valtion rautateillä on kaikkiaan 3 760 tasoristeystä, joista 759:ssä on varoitus-
laitteet. Ilman puomeja ja valo- ja äänivaroituslaitteita on 3 001 risteystä.

Onnettomuudet  nousussa

Viimeisen kymmenen vuoden aikana tasoristeysonnettomuudet ovat kasva-
neet hieman. Samalla puolipuomien rikkiajot ovat lisääntyneet merkittä-västi. Vuonna 2005 tasoristeys-puomeja ajettiin rikki 212 kertaa.

Onnettomuuksien kasvu on jarruttanut 1970-luvulta alkanutta positiivista kehitystä. 30 vuodessa tasoristeys-
onnettomuuksien ja niissä kuolleiden ja loukkaantuneiden määrät laskivat kolmasosaan, vaikka liikennemäärät samanaikaisesti kasvoivat. Tähän vaikutti määrätietoinen tasoristeysten poistaminen ja toisaalta varoitus-
laitteiden lisääminen.

Muihin Euroopan ja erityisesti Pohjoismaihin verrattuna Suomessa sattuu tasoristeysonnettomuuksia huomattavan paljon. Esimerkiksi Ruotsissa niitä tapahtuu noin puolet vähemmän kuin Suomessa.


Muut tietolehdet  Tulosta pdf 
Onnettomuusympäristö

Liikenneturvan selvityksen mukaan joka 10. autoilija on sitä mieltä, että tasoristeysradan yli ehtii, vaikka puomi olisi laskeutunut. Kolmannes ei kertomansa mukaan noudata erityistä varovaisuutta tasoristeystä lähestyessään. Kuljettajien varomaton käyttäytyminen näkyy tilastoissa.

Suurin osa tasoristeysonnettomuuksista sattuu kokeneelle kuljettajalle, joka ajaa tutussa ympäristössä, päiväsaikaan ja hyvällä säällä. Onnettomuuden syynä on usein liian suuri lähestymisnopeus ja tietoinen riskinotto, esimerkiksi stop-merkin noudattamatta jättäminen.

Viime vuosina merkittävä osa tasoristeys-onnettomuuksista on sattunut erityisesti vähäliikenteisillä, alhaisen nopeuden rataosuuksilla. Tuttuun ajoreittiin ja muistikuviin junien kulkuajoista ei pidä luottaa, sillä radoilla liikkuu myös paljon  yksittäisiä vetureita ja ratatyökoneita.

Ratojen turvallisuutta parannetaan jatkuvasti

Kymmenen viime vuoden aikana radoilta on poistettu noin 50 tasoristeystä vuodessa. Risteyksiä on poistettu erityisesti keskeisiltä henkilöliikenne-
radoilta sekä rataosuuksilta, joilla kuljetetaan vaarallisia aineita. Turvalli-
suuden parantamisessa etusijalla ovat risteykset, joissa ei ole varoituslaitteita. Tasoristeysten turvallisuutta on pyritty parantamaan myös viestintä-
kampanjoilla.

Tasoristeysten poistamiseen käytetään vuosittain noin 7–14 miljoonaa euroa ja turvaamiseen noin 1,7 miljoonaa euroa. Tasoristeyksen korvaaminen sillalla maksaa 0,5–1 miljoonaa euroa. Tapaus-
kohtaisesti kustannukset voivat nousta jopa 3,5 miljoonaan euroon. Puoli-
puomin rakentaminen maksaa noin
100 000 euroa. Yksittäinen tasoristeys-
onnettomuus maksaa keskimäärin
387 000 euroa.
>> Lue lisää

Alkolukko

Jalankulkijan heijastin

Pyöräilykypärä

Moottoripyöräilijän ja mopoilijan kypärä

Navigaattori

Rattijuopumus

Rullaluistelu

Pitoa jalankulkuun

Talvipyöräily

Väsymys ja liikenne

Tasoristeys

Liikenneturva
http://www.liikenneturva.fi